tiistai 29. maaliskuuta 2022

Bible journaling

 


Raamatun tuunaus ja koristelu on yksi mukava tapa tuoda Raamatun sanomaa lähemmäs itseäsi, ja tehdä eri Raamatunkohdat helpommin muistettavaksi. Tapoja tuunata Raamattua on monia, eikä mikään niistä ole väärä. Jotkut tekevät sitä suoraan Raamatun sivuille, kun taas toiset tekevät sen mieluummin aivan erilliseen vihkoon. Tässä postauksessa kerron hieman miten itse harrastan Raamatun tuunailua.

Olen hankkinut tuunausta varten englanninkielisen Raamatun, joka on tehty vartavasten tuunailuun. Inspire Praise-Raamatussani on tyhjää tilaa omia muistiinpanoja ja piirroksia varten, mutta siinä on myös hyvin runsaasti erilaisia väritettäviä kuvia. Minulle ei ole suotu piirtämisen lahjaa, joten väritettävät kuvat ovat enemmän kuin tervetulleet Raamattuni sivuille. Tällä tavalla minäkin saan kaunista jälkeä aikaiseksi!


Raamatun koristeluun voi myös käyttää erilaisia tarvikkeita. Tarroja, washiteippiä, leimattuja kuvia, lehtileikkeitä, pitsiä ja vaikka akryylimaaleja. Vain mielikuvitus on rajana! Suomenkielellä ei valitettavasti ole saatavana koko Raamattua tuunaustarkoitukseen, joten moni hankkii sen englanninkielisenä. Tämä on oiva vaihtoehto jos ei tykkää peittää omalla äidinkielellä olevan Raamatun tekstejä koristeiden alle!


Tussit olisivat minulle mieluisin väritysmuoto omaan Raamattuuni, mutta valitettavasti tuunattavienkin Raamattujen sivut ovat todella ohuet, ja tussi näkyy haitallisesti läpi seuraavallakin sivulla. Niinpä käytän yleensä värittämiseen puuvärejä tai akvarellipuuvärejä. Jälkimmäiset ovat siitä mainioita että ne toimivat kuin perinteiset puuväritkin, mutta niiden jäljen saa myös muutettua vesivärimäisemmäksi sivelemällä päältä veteen kastetulla siveltimellä. Esimerkiksi Suomalaisesta Kirjakaupasta saa tähän tarkoitukseen hyviä akvarellipuuvärisettejä.



Tuunailussa voi hyödyntää myös kaikenlaisia kauniita klemmareita, tabeja ja kirjanmerkkejä. Kauniita klemmareita saa tehtyä itsekin tekemällä klemmarin päähän vaikka iloisenvärisistä langoista tupsuja. Voit käyttää koristeluun myös esimerkiksi paljettinauhaa, ohutta pitsiä, iloista kangassuikaletta tai vaikkapa kimallelankaa. Tarkoitus on, että sinun tuunattavasta Raamatustasi tulee sinun näköisesi, sinun oma kanavasi olla yhteydessä Jumalan kanssa!

Jos et halua hankkia tuunattavaa Raamattua, mikään ei estä tekemästä taidettasi ihan tavalliseen vihkoon tai muistikirjaan. Itse käytän tähän tarkoitukseen muistikirjaa jossa on kaunis kansi. Muistikirjasta on se hyöty, että siihen mahtuu paljon enemmän omaa pohdintaa silloin, kun tekstiä syntyy todella paljon. Tärkeintä on miettiä omaa tapaa tuunailla, ja hankkia sitten sen pohjalta se sopivin alusta omaan koristeluun. Tuunattava Raamattu on jo ennestään painava, ja lisää painoa tulee koristelujen myötä, joten jos minun täytyisi ottaa Raamatun koristelusta täyttynyt opus mukaani, ottaisin mielummin kevyemmän muistikirjani.

Tuunaus toimii parhaimmillaan rauhoittumisen apuvälineenä käydessäni viettämään aikaa Jumalan kanssa. Jos minulla ei ole valmiiksi mielessä mitä Raamatunkohtaa kävisin toteuttamaan, vietän aikaa ensin rukouksessa ja pyydän Jumalaa olemaan kanssani siinä hetkessä. Selaan Raamattua kunnes jokin kohta kiinnittää huomioni. Rukoilen Isää avaamaan tekstiä uudella tavalla, antaen minulle opetusta kyseisestä kohdasta. Alussa usein tuntuu siltä etten tiedä millä tavalla tekisin senkertaisen työni, mutta jokin idea nousee ennen pitkää esille. Haluan aina tuoda Jumalan sanan ja Hänen puheensa esille tuunailussani, sillä kyse on aina Hänestä, ei minusta. Samalla opin lisää Raamatusta, ja oppimani asiat kirjoitan sitten ylös aina päivämäärän kanssa. Näin voin vuosienkin päästä selata tuunauksiani ja nähdä, miten olen pikku hiljaa kasvanut kristittynä.

Jos Raamattutuunaus kiinnostaa sinua, Facebookista löytyy ryhmä nimeltä Bible journaling suomi. Siellä näet esimerkkejä erilaisista tuunausideoista, ja saatat innostua itsekin kokeilemaan! Ota kynät ja tarvikkeet esille, ja ilmennä omaa suhdettasi Jumalaan aivan uudella ja ihanalla tavalla! Ole suuresti siunattu, ystäväni 💖!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arkeologinen Raamattu

  Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Niin paljon, että lapsuuden haave oli tulla arkeologiksi jonnekin pölyiselle aavikoll...