Koira nimeltä Namu

Koiraneiti Namu on hieman yli vuoden vanha kääpiösnautseri. Tähänastiseen elämäänsä mennessä se on oppinut jo paljon minusta. Se tietää että annan sille ruokaa kaksi kertaa päivässä. Se pääsee lenkille aamulla, päivällä ja illalla, ja usein heittelen sille palloa ulkona. Se rakastaa palloleikkejä! Jos sataa, laitan sille sadeasun eikä sen tarvitse kastua likomäräksi. Tulipalopakkasilla sen ei tarvitse palella, koska puen sille koirien lämpöpuvun päälle. Pidän myös huolta sen terveydestä muutoinkin, ja se saa tarvittavat rokotukset säännöllisesti. Sen hampaat harjataan joka päivä. Se on siis oppinut luottamaan minuun ja se tietää, että teen sille vain hyviä asioita. Vastineeksi se antaa kaiken mitä sillä on annettavana. Oman horjumattoman rakkautensa!

Jumala muistutti minua itsestään tänään juuri Namun kautta. Oivalsin, että minun tulisi olla yhtä luottavainen Jumalaan kuin mitä Namu on minuun. Jo Raamatussa Jumala kertoo, että Hän haluaa minulle vain hyvää. Hän haluaa että oppisin Namun kautta miten voin luottaa Isän huolehtivan minusta. Hän antaa minulle ruoan. Hän antaa kodin ja kauniin luonnon jossa voin ulkoilla. Kun sataa, Hän on antanut minulle sadevaatteet. Talvella voin laittaa lämmintä päälle. Hän on antanut minulle hyvän terveydenhoitojärjestelmän ja rokotukset esimerkiksi influenssaa, jäykkäkouristusta tai koronaa vastaan. Vastineeksi Hän haluaisi vain saada minun horjumattoman rakkauteni ja luottamukseni!

Kunpa osaisin olla enemmän Namun kaltainen, ja luottaa vahvasti kuin muuri Jumalan apuun ja hyvyyteen tilanteessa kuin tilanteessa. Että koskaan en epäilisi kuuleeko Jumala minut, tai tuleeko apu ajoissa. Että minä vain rakastaisin Häntä kaikella mitä minussa on, ja luottaisin Häneen jokaisella solullani. Mutta aina silloin tällöin epäilys hiipii kaikesta huolimatta mieleen. Joskus usko on kuin kova kivi, toisinaan taas kuin hauras kuivunut kukka. Siksi Jumala joutuu aina välillä muistuttamaan minua siitä että Hän tahtoo minulle vain hyvää. Ja tänään Hän muistutti minua Namun kautta. 

Ole suuresti siunattu, ystäväni! Tänään rukoilen sinulle Jumalan muistutuksia itsestään, sillä Hän tahtoo sinullekin vain hyvää 💖!

Halu kasvaa

 

Nämä pienet punaiset kävyn alut saivat miettimään kasvuani kristittynä. Olen kyllä huomannut jo muutosta itsessäni uskoontuloni jälkeen, mutta haluan kasvaa edelleen, ja tällä hetkellä suurin intohimo on oppia tuntemaan Pyhää Isää vielä paremmin, vielä läheisemmin. Kun opin tuntemaan Hänet, opin myös tuntemaan kuka minä olen Kristuksessa. Oppimiseen voi olla moniakin eri keinoja, mutta kerron nyt mitä itse ajattelin avukseni ottaa.

Selväähän se, että Jumalan laittaminen ykkössijalle elämässäni on keino numero yksi. Toinen on säännöllinen rukoilu ja pyyntö että Jumala auttaisi minua tuntemaan Hänet paremmin. Kolmas keino on tietysti lukea Raamattua päivittäin. Itse luen tällä hetkellä lukusuunnitelman mukaan Raamattua läpi, ja tämä on todella osoittautunut hyväksi keinoksi uskossa kasvamiseen. Neljäs niksi on Raamatun värikoodaus erivärisillä korostuskynillä. Tähän käy mainiosti myös perinteiset puuvärikynät, kunhan vain pystyy merkitsemään eri aihealueet eri väreillä Raamattuun. Lisäksi otan vielä erillisen vihkon tai muistikirjan, johon merkitsen asioita ylös hieman syvemmin. Ja sitten hommiin!

Vihreällä korostan kaikki ne ihmeet, joita Jumala, Jeesus tai Pyhä Henki Raamatussa tekevät. Limenvärisellä kynällä korostan ne kerrat jolloin Jumala puhuu suoraan ihmisille. Violettia käytän Jumalan antamien lupausten merkitsemiseen. Vaaleanpunaisella merkitsen kaikki rakkaudenosoitukset Jumalalle sekä ne kerrat, jolloin ihmiset seuraavat Jumalaa täydestä sydämestään.  Keltainen väri osoittaa minulle Raamatusta ne kohdat, milloin Jumalan seuraamisesta on seurannut ihmisille jotain hyvää. Vaaleanharmaa kuvaa puolestaan ne valitettavat hetket jolloin ihmiset ovat nurisseet Jumalaa vastaan. Ja niitä hetkiä löytyy Raamatusta paljon!

Punaisella värillä on kuitenkin minulle erityismerkitys. Sillä nimittäin alleviivaan kaikki ne tekstinkohdat jotka Jumala on minulle avannut. Silloin kun Jumala näyttää minulle tekstin merkityksen syvemmin kuin koskaan aiemmin, tai puhuu minulle sellaisella Raamatun kohdalla johon en aiemmin ole kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. Ja aina kun saan merkittyä jonkin kohdan punaisella, kirjoitan erilliseen vihkoon heti tuoreeltaan, mitä olen kyseisestä kohdasta oppinut. Näin oppiminen ja kasvu pysyy muistissa eikä katoa.

Nyt haluan haastaa sinut mukaan oppimaan ja kasvamaan kanssani! Ota erivärisiä kyniä, ja valitse eri aihealueille ne värit jotka sinua viehättävät. Hanki vihko, ja kirjoita vaikka etusivulle ylös eri värien merkitykset, siitä voit aina tarkistaa mitä väriä käytät mihinkin. Sitten vain katsot mihin aikaan päivästä sinulle käy parhaiten Raamatun lukeminen, ja muuta et sitten tarvitsekaan!

Aloitetaan haaste heti maanantaina, 23.5, ja nyt tarvitset kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä haaste kestää vuoden! Tulosta netistä ilmainen Raamatun lukusuunnitelma (niitä löytyy useita), ja pyri lukemaan sen mukaan Raamattua läpi. Merkitse eri väreillä sinulle tärkeitä tekstinkohtia Raamattuusi, ja aina kun koet Jumalan opettavan tai nostavan jotakin sinun silmiesi eteen, merkkaa se tietyllä värillä. Kirjoita sen merkitys välittömästi vihkoosi. Näin siksi, että kirjoittaminen jää muuten helposti tekemättä, etkä myöhemmin välttämättä muista ihan tarkkaan mitä Jumala sinulle siitä kohdasta kertoi.

Älä lannistu, jos et jokaisella lukukerralla koe Jumalan nostavan sinulle asioita esiin. Niin ei käy minullekaan. Mutta sitten kun käy, laita se ylös. Kun vuosi on kulunut, on aika katsoa mitä olemme siinä ajassa oppineet, ja miten olemme uskossamme ja Jumalan tuntemisessa kasvaneet. Sinä päivänä otamme vihkot esiin, ja ensimmäiseltä sivulta alkaen luemme mitä meille on Raamatusta avautunut.

Uskon että tämä haaste käy jokaiselle. Tämän myötä opimme lukemaan Raamattua säännöllisesti, kirjoittamaan oppimaamme ylös, ja huomaamaan helpommin erilaisia tapahtumia Raamatussa. Kun sitten selaat tai luet Raamattua jatkossa, näet korostuksesi tai alleviivauksesi ja huomaat tärkeät asiat Raamatusta selvemmin. Jos sinua hirvittää kynien käyttö Raamattuusi, osta toinen, jota voit surutta käyttää merkintöjen tekemiseen. Jumala haluaa opettaa meitä, ja Hän haluaa että me opimme. Ja kun me opimme tuntemaan Jumalaa, me haluamme oppia tuntemaan Häntä vielä enemmän! 

Toivotan sinulle runsaasti Jumalan siunauksia opintoihisi 💖! Vuoden päästä palaan tähän asiaan uudella postauksella, ja kerron mitä minä olen vuodessa Jumalalta oppinut. Oppimisen iloa, ystäväni!

Tunnenko uskon, vai uskonko tunteen?

 Tänään pysähdyin kuuntelemaan, mitä Paavali kirjoittaa Efesolaisille paholaisen vastustamisesta: Ottakaa sen tähden yllenne Jumalan koko taisteluvarustus, niin että voitte pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaiken suoritettuanne pysyä pystyssä (Ef 6:13.) Tämä tekstin kohta hyppäsi silmiin ehkä siksi, että itselläni on ollut kaikkea muuta kuin hyvä päivä tänään. Mieli on ollut apea, ja on ollut vaikeaa muistaa rukoilla tai keskittyä Raamatun lukemiseen. On tehnyt mieli tehdä kaikkea muuta kuin keskittyä aikaan Jumalan seurassa.

Olen kuluttanut aikaani esimerkiksi Instagramin parissa, ja siellä ollessahan aika kuluu huomaamatta. Toinen toistaan hauskempia videoita vyöryy silmien eteen, ja aina löytyy uutta tutkittavaa. Tuntuu siltä, että rukoilla voi myöhemminkin, ja ehdin kyllä viettää aikaa Jumalan kanssa illemmallakin.

Tämä on omassa kristityn tiessäni ehkä se kaikkein vaarallisin ja varottavin asia: tunteet. Kun tuntuu, ettei heti aamulla halua rukoilla siunausta kyseiseen päivään. Kun tuntee ettei muka ehdi kiittää Isää tästä päivästä. Kun tunteeni ilmoittavat minulle, ettei se nyt haittaa jos en yhtenä päivänä vietä hetkeä kertomalla Isälle mitä minulle kuuluu. Kun vaan tuntuu ettei huvita.

Juuri tällaisina hetkinä minun täytyy pakottaa itseni olemaan kuuliainen ja uskollinen Jumalalle. Pysäyttää se turha, mitä olen tekemässä, ja vaatia itseäni avaamaan Raamattu. On niin helppo sanoa itselleni: "Jumala tietää jo muutenkin mitä minulle kuuluu, vietän aikaa Hänen kanssaan sitten myöhemmin." Totuus kuitenkin on, että noina hetkinä valitsen Jumalan olevan se toissijainen asia elämässäni. Vaikka tosiasiassa Hän ansaitsee olla Numero Yksi. Ja minä oikeasti tahdonkin Hänen olevan se Kaikkein Tärkein Asia.

On aina jotenkin raadollista huomata, kuinka paljon pienetkin tunteet voivat vaikuttaa isosti omaan uskoon ja uskonelämään. Kuinka ihan huomaamatta voi liukua kauas pois Jumalan luota. Miten helposti voin olla tottelematta Jumalaa ihan vain siitä syystä että tunnen ettei nyt vaan huvita. Ja voin rehellisesti tunnustaa, että mitä useampana päivänä jätän Raamatun avaamatta "kun ei huvita", niin sitä pidemmäksi tauko Raamatun lukemisessa venyy. Ja siitä seuraa sitten se, että rukoukset ja kiitollisuuskin harvenevat, ja loppuvat pian kokonaan. Tästä taas seuraa ennen pitkää rukous "Jumala, miksi olet niin kaukana minusta?"

En halua Jumalan olevan kaukana. Haluan että Hän on kiinni minussa ja minun arjessani. Haluan totella Häntä ja oppia lisää Hänestä. Haluan, että Hän opettaa ja myös nuhtelee kun aihetta on. Tahdon että Pyhä Henki pistää sireenit soimaan omassatunnossani heti, kun Hän huomaa minun lipsuvan. Lipsuvan niin kuin tänään tein antamalla tunteideni määrätä uskoni määrän. Niinpä avaan kuuliaisesti Raamatun heti, kun olen viimeisen pisteen näpytellyt tähän kirjoitukseen. Ystäväni, avaa sinäkin Raamattu. Juuri nyt. Jumala tahtoo olla seurassasi, tänäänkin 💖.

Voimajakeeni

 Pari vuotta sitten mieheni sai vakavan sairauskohtauksen, ja hän joutui olemaan pitkään sairaalassa sekä käymään läpi vaarallisen aivoleikkauksen. Tuo aika oli minulle täynnä voimakasta ahdistusta, kovia pelkotiloja ja masennusoireiden pahenemista. Silloin koin vahvasti omien voimieni rajallisuuden.

Tuona aikana ensimmäistä kertaa uskoontuloni jälkeen suorastaan huusin Jumalaa avukseni. Olin aiemmin Raamattua lukiessani ihmetellyt mitä tarkoittaa "rukoilla lakkaamatta", mutta tämän kriisin aikana tulin totisesti tutuksi jatkuvan rukouksen kanssa. Valveilla ollessa pelko puolison menettämisestä sai rukouksen toistumaan melkeinpä tauotta.

En osannut luottaa silloin Jumalan apuun, vaan huoli puolisosta oli kova. Yöt kuluivat sängyssä pyöriessä, ja jos onnistuinkin torkahtamaan, havahduin puhelinsoittoon vain huomatakseni, ettei se ollut oikeasti soinutkaan vaan oma mieli teki tepposia. Päivisin saatoin käydä kaupassa ruokaostoksilla, mutta keskittyminen oli niin kateissa että kotiin saattoi päätyä vain pelkkä margariinipaketti eikä mitään muuta koko kauppalistasta. Voimat olivat lopussa, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Eräänä aamuna avasin Raamattuni satunnaisesta kohdasta. Silmiin osui Roomalaiskirjeen luku 12:12 "Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä ja rukouksessa kestäviä." Luin jakeen useampaan kertaan, ja jollain lailla se huokui minulle rauhaa ja toivoa. Tunsin ensimmäisen kerran syvää levollisuutta ja pystyin hengittämään rauhallisesti. Halusin luottaa Jumalaan ja siihen, että Hän kyllä kuulee rukoukseni. 

Seuraavien pitkien viikkojen ja epävarmuuden keskellä hakeuduin aina vain uudelleen tuon jakeen pariin. Sain siitä voimaa, ja toistelin sitä itselleni aina pelon iskiessä. Joka kerralla sen sanoma rauhoitti minua, auttoi kestämään taas hetken eteenpäin. Aivan kuin olisin saanut sisäisen haarniskan joka auttoi pitämään minut kasassa epävarmuuksien keskellä. 

Mieheni leikkauksen aikoihin löysin toisen Raamatunpaikan. Ef 6:10 "Lopuksi: vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevässä voimassaan." Sain vahvan tunnelatauksen siitä että Jumala pitää huolen minusta ja miehestäni. Minun ei tarvitse jaksaa kuormani kanssa yksin. Hän kuulee, pitää huolta ja ymmärtää. Hän tiedostaa hätäni ja antaa minulle rauhan. Yksin ollessani imin näistä kahdesta jakeesta voimaa kuin kuiva pesusieni, kirjoitin jakeet paperille ja tankkasin tankkaamasta päästyäni. Aina kun tytär ei voinut olla kanssani, luin noita jakeita. Ryhdyin kuuntelemaan gospel-lauluja ja ylistin Isää niiden kanssa (naapuriparat; en omaa hyvää lauluääntä!)

Aikanaan tuli helpottava soitto: operaatio onnistui ja mieheni tulisi toipumaan täysin. Valahdin polvilleni lattialle ja kiitin Isää kiittämästä päästyäni. Hän antoi minulle rakkaudessaan minun mieheni takaisin, ja saan vielä elää hänen kanssaan täällä maan päällä. Yhä edelleen kiitän Häntä tästäkin huolenpidosta ja Hänen armostaan. Hän rakastaa ja huolehtii. Hän tukee tavalla joka täyttää sielun ja sydämen. Hän antaa levon ja rauhan. Tavalla jota maailma ei pysty koskaan antamaan. Rukoilen lepoa ja rauhaa sinunkin elämääsi, ystäväni 💖!