perjantai 25. maaliskuuta 2022

Rukousvastauksia

 


Jumala tahtoo kuulla rukouksiamme. Hän haluaa meidän tietävän, että voimme rukoilla häneltä mitä tahansa. Ei ole mitään niin pientä tai suurta asiaa, ettemmekö voisi sitä Jumalalta pyytää. Ja jos Jumala on sitä mieltä, että pyytämämme asia on meille hyväksi, Hän myös antaa sen meille. Joskus Hän vastaa meille pikaisesti, saman tien, mutta toisinaan joudumme odottamaan vastausta pitkäänkin. Tänään haluan kertoa millaisia rukousvastauksia minä olen Häneltä saanut.

Tuttavani puoliso joutui muutama vuosi sitten teho-osastolle, ja hänen tilanteensa oli vakava. Aloin rukoilla hänen puolestaan pitkin päivää. Mitään muutosta hänen voinnissaan ei tapahtunut. Jatkoin rukoilua seuraavana päivänäkin, mutta mitään uutta ei hänen olotilastaan kuulunut. Jatkoin sisukkaasti rukoilua vielä sitäkin seuraavana päivänä, ja silloin sain tuntea Jumalan vastaavan rukoukseeni. 

Olin rukoillut aamusta alkaen, ja päivä oli edennyt jo alkuiltaan saakka. Kesken rukouksen minulle tuli yhtäkkiä aivan täydellinen varmuus siitä, että tuttuni aviomies tulee paranemaan. Tunne oli niin varma, niin itsestään selvä, että minulla ei ollut epäilystäkään paranemisesta. Eikä minulla ollut epäilystäkään siitä, etteikö Jumala olisi juuri vastannut minulle. Ja niinpä tuttuni illalla ilmoittikin että miehensä oli yllättäen toipunut niin paljon, että hänet oli siirretty tavalliselle osastolle toipumaan. Pari viikkoa eteenpäin, ja mies pääsi jo takaisin kotiin perheensä luo.

Toisen kerran sain rukousvastauksen rukoillessani apua itselleni. Olin ollut jo jonkin aikaa uskossa, mutten tiennyt mihin seurakuntaan minun pitäisi oikein mennä. Olin eronnut ev.lut-kirkosta vuosia ennen uskoontuloani, mutta nyt huomasin pohtivani, mitä tehdä. Mietin, miksi paikkakunnaltanikin löytyi useampia erilaisia seurakuntia, oli Vapaakirkkoa, Helluntailaisia, Ortodokseja, Evankelisluterilaisia ja niin edelleen. Pää oli pyörällä kaikesta miettimisestä ja siitä, että päivittäin etsin tietoa eri seurakuntien nettisivuilta!

Eräänä päivänä tuskastuin koko asiaan ja tajusin yllättäen jotain: miksi en kysyisi asiaa Jumalalta itseltään? Täytyy tunnustaa että sillä hetkellä minua nolotti suuresti. Miksi en ollut heti älynnyt rukoilla vastausta Jumalalta, sen sijaan että yritin yksin pähkäillä tilannetta. Jumala haluaisi varmasti kuulla minun pyytävän apua Häneltä. Ja niin minä pyysin.

"Isä; minä en tiedä mihin seurakuntaan minun pitäisi mennä. Mihin Sinä haluat minun menevän?" Rukous oli lyhyt, vain kaksi lausetta. Mutta se oli kuultu. Kaksi päivää myöhemmin eräs Helluntaiseurakunnan pastori ilmestyi elämääni. Hän tuli käymään luonani erääseen harrastukseeni liittyvän asian tiimoilta, ja kun kahvittelimme ja kuulin hänen olevan Helluntaisrk:n pastori, hymyilin mielessäni, katsoin ylös ja sanoin ääneti: "Se kävi äkkiä, Isä! Kiitos vastauksesta!" Siispä kuulun nykyisin Helluntaiseurakuntaan ja pastorista ja minusta on tullut oikein hyvät ystävät 💖!

Tässä oli pari esimerkkiä omista rukousvastauksistani, mutta tärkeitä ovat aina myös sellaiset rukoukset, joiden rukousvastauksia et välttämättä tule koskaan itse tietämään! Rukoilen joskus esimerkiksi kadulla kulkiessani ja pyydän Isää siunaamaan kaikkia vastaantulijoitani. Tiedän, että Hän kuulee rukoukseni, mutten koskaan saa itse tietää, millä tavoin Hän auttaa noita tuntemattomia ihmisiä. Tiedän, että Hän toimii, ja sen täytyy minulle riittää. Kenties jonkun ihmisen jokin ongelma ratkeaa, työasia helpottuu tai ihmissuhteet paranevat. Ehkä jonkun toisen terveydentilassa tapahtuu muutos parempaan. Tai kenties joku kokee sisällään rauhaa jota ei ole tuntenut pitkiin aikoihin. Minä rukoilen, pyydän muille siunausta ja kiitän. Se riittää.

Jos sinusta tuntuu täysin mahdottomalta, että näkymätön olento vastaisi pyyntöihisi, niin astu askel uskossa ja kokeile! Et menetä mitään, mutta saat paljon! Pyhä Isämme tahtoo meille hyvää ja haluaa koko valtavalla rakkaudellaan auttaa meitä ja muita 💖! Hän vastaa sinulle kyllä. Ja kun rukoilet, kerro Hänelle samalla myös mitä sinulle kuuluu ja miten päiväsi on sujunut; Hän rakastaa kuulla sinua, sillä sinä olet Hänen rakas lapsensa. Siunausta sinun elämääsi, ystäväni 💖!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arkeologinen Raamattu

  Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Niin paljon, että lapsuuden haave oli tulla arkeologiksi jonnekin pölyiselle aavikoll...