perjantai 15. huhtikuuta 2022

Kiitos, Jeesus!

 


                                                        Rakas Jeesus!

Kiitollisena kirjoitan Sinulle tätä kirjettä. Sanat eivät riitä kertomaan tunteistani joita Sinua kohtaan tänään tunnen. Jos olisit edessäni, kapsahtaisin kaulaasi ja halaisin Sinut lyttyyn. Peittäisin Sinut kiitollisuuden suudelmilla ja laulaisin Sinulle ylistyslaulun.

Olin joutumassa kadotukseen, ikuiseen kidutukseen elämäni päättyessä. Paholainen nauroi jo vahingoniloisena ja hieroi tyytyväisenä käsiään yhteen. Se oli jo ehtinyt hekumoida miettiessään kaikkia niitä tapoja, joilla se tekisi kuoleman jälkeisen elämäni hyvin, hyvin ikäväksi.

Mutta sitten tulit Sinä. Sinä hymyilit, katsoit minua silmiin ja sanoit "Älä pelkää. Syntisi ovat kyllä suuret, ja ansaitset kuolemantuomion. Mutta minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut, ja tulen aina rakastamaan. Haluan että sinä elät, ikuisesti. Siksi tein vaihtokaupan; minut tapetaan sinun sijastasi. Kun olen kuollut, muista minua. Muista kuolemani ja kärsimykseni. Elä niin kuin minä olen neuvonut, usko minun ja Isäni rakkauteen sinua kohtaan. "

"Usko myös kun sanon, että minä olen jo voittanut kuoleman. Minä elän, ja kerran tulee hetki kun sinä saat elää minun kanssani Isäni valtakunnassa. Vaikket näe minua juuri nyt, tiedät sydämessäsi että minä elän sinussa ja sinun kanssasi. Kulje minun tietäni kunnes jälleen tapaamme."

Jeesus; kiitos että rakastat minua. Kiitos että teit teoista suurimman; annoit elämäsi, kuolit puolestani. Et viimeisellä elonhetkelläsikään halunnut vaihtaa osia kanssani. Et halunnut antaa minun kuolla puolestasi, niin arvokkaana Sinä pidit minua. Kunpa osaisin kertoa Sinulle kuinka paljon Sinä minulle merkitset. Että mikään, ei mikään saa minua luopumaan Sinusta. Olet tullut minulle niin rakkaaksi, etten halua elää ilman Sinua. Ikinä. Sinun Avendeasi 💖.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arkeologinen Raamattu

  Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Niin paljon, että lapsuuden haave oli tulla arkeologiksi jonnekin pölyiselle aavikoll...